olisitpa vielä täällä
sen sijaan olet aivan liian kaukana etäällä mun luota
nykyään en löydä mitään
minkä vuoksi oisin onnettomana siis hymyillä pitää
jutut upesti luistaa
puuttuu tekijä joka mut pystyis raiteltani suistaa
koetan muistaa miten kamalaa oli sun kanssa joka ilta
join itteni humalaan kerran pilvenpillereitä konttailin
sä vain vierestä katoit ja kun apua venttailin viimein
käden ojensit mulle, nostit, päästit irti, työnsit naamalleni kadulle
nyt oon ympäröity ihmisillä
jotka ei putoomaan päästä vaikka joskus täysillä yritän
onpa outo pulma ikävöin eniten sitä joka oli niin julma
kertsi:
pois meni, runot vei, mukanaan
mä en itke, enkä unohda, milloinkaan
huomaan selkeemmin kuin ennen kokonaiskuvan ja kuinka sä tullen ja mennen
mua pelailit kuusi-nolla mä hävisin mut silti vaan halusin mukana olla
kuolla ennemmin kuin mennä
enää ei mikään elämässä paljookaan hämmennä kun oot poissa kuviosta
kuitenkin tuntuu et oon jotain vallan kallisarvoista
ei ne muut hulluutta mulle näytä, päinvastoin ne päätäni hakkaa eikä äänet enää täytä
ja valtaa alan oivaltaa miltä maistuu ihmissuhde ilman tajutonta väkivaltaa
kidutusta henkistä harjoitit ja kun sanat loppuivat siitä tuli fyysistä
minut sekaisin pistit kun rakkautesi nyrkillä ruumiiseeni ikuistit
kertsi
elän menneisyyttäni tänään
vertailen suhun joka ikistä tyyppiä jonka mä nään
odotan pahinta vaikka ne tahtoo parasta meidän romanssimme hinta oli kallis
siitä vielä maksan oisit voinut kyllä hinnoitella alhaisemman taksan
jaksan enää harvoin valittaa tuntuu tosi surkeelta kun ei pysty alittaa rajaa
takas helvettiini päästä
oonko se minä vai johtuuko se säästä mut mun sydän ei verta vuoda
kun sä lähdit sen jälkeen en oo osannu luoda mitään
aiheet pistit taskuun mulle ei jäänyt kuin mustelmat siitä illasta marraskuun
sairaalalaskuun, kääntöpuolelle raapustin -kaipaan sua Michelle-
kertsi
kertsi
